Kuluva vuosi on ollut rankka monellakin tavalla. Äidin kuolema, terveyshaasteet ja asunto-ongelmat ovat tehneet päivistä yhtä sumuista mössöä, joka vain toistuu 24 tunnin sykleissä.
Olen ollut pitkään jo ihminen, joka koittaa nähdä asiat aina hengelliseltä kantilta ja ajatellut, että kaikella on tarkoitus. Tämä on pitänyt minua elämän syrjässä kiinni vaikeinakin hetkenä. Tämän vuoden haasteet ovat kuitenkin olleet sen verran suuria, että tunnen menettäneeni tuon kosketuksen johonkin itseäni suurempaan.
Jooga on jäänyt, mindfulness on jäänyt ja päivät ovat olleet pelkkää selviytymistä. Arjen perustehtävätkin tuntuvat suuren osan ajasta ylivoimaisilta, saati sitten, että jaksaisi urheilla tai mitään muutakaan hyvinvoinnin edistämiseksi.
Tällä viikolla havahduin siihen, että en halua jatkaa näin. En enää tunnista itseäni, ja haluan löytää taas sen kivan sarkastisen, mutta iloisen tyypin, joka koki elämän seikkailuna ja löysi universumin sydämen pienistäkin, näennäisesti merkityksettömistä hetkistä.
Olen käynyt ammattilaisten puheilla ja hoito siltä osaa on kunnossa, mutta haluaisin alkaa kirjoittaa tästä matkasta, sillä uskon, että meitä uupuneita on tällä hetkellä Suomessa (ja muuallakin) valtaisasti.
Tänään ensimmäinen askeleeni oli kirjoittaa tämä pieni blogikirjoitus. Ehkäpä joku, kenen on hyvä tämä lukea, löytää sen.
Tulevissa kirjoituksissa aion käsitellä uupumukseen liittyviä asioita, ahdistusta, surutyötä, masennusta, unettomuutta, kroonisia kipuja… Ja kokeilla erilaisia hoitomuotoja näihin ja jakaa täällä oliko niistä hyötyä vai ei.
Tämä nyt ei täysin joogaa ole, vaikka joogan ääreenkin varmasti tässä jossain vaiheessa taas pääsen…
Kiitos kun luit tämän ja jos painit vaikeiden asioiden kanssa, muista, että et ole yksin, täällä ollaan hengessä mukana ❤️
